Ennen Veikon syntymää päätin, että poika tulisi nukkumaan omassa sängyssä, ja toivottavasti myös lähestulkoon kokonaisia öitä. Sain lainaan veljeltäni Stokken ihanan vauvansängyn, jonka petasin jo hyvän tovin ennen syntymää.
Ensimmäisenä iltana kotona työnsin pinnasängyn olohuoneeseen, ja laskin pojan sinne makaamaan. Meni hetki, kun alkoi hirveä itku. Miksi se ei nyt nukukkaan, vaikka sairaalassa se viihtyi omassa sängyssä? Miksei se nukahda omaan sänkyynsä?
Nukutin pojan syliini, ja laskin uudestaan sänkyyn. Ei, taas se heräsi ja alkoi itkeä. Nappasin Veikon syliin ja otin omaan kainaloon nukkumaan.
Siellä Veikko nukkuu edelleen, suurimman osan ajasta.
Edelliset kolme kuukautta olen saanut pojan kuitenkin nukkumaan alkuillat omassa sängyssään. Veikko heräilee paljon, ja olen tyrkkinyt tissiä suuhun. Lopulta ottanut viereen nukkumaan, äiti ei jaksa enää. Jos heräily on jatkunut sängyssä, eikä tissi ole riittänyt olen saattanut itkeä, ja ärähtää ”ole hiljaa, äitin pitää saada nukkua”. Silloin on saattanut miehenikin herätä, että no, mikä on?
Meillä saatetaan herätä ennen neljää. Veikko könyää kainalossamme, kyntää päätään mahaamme tai puristaa pienillä sormillaan nenän tukkoon. Kiljuu korvan juuressa ja repii hiuksia. Silloin nostan hänet yksin melskaamaan omaan sänkyynsä, ja siellä hän monesti jaksaakin olla hetken ja lopulta nukahtaa tissille.
Toissa iltana aloitin unikoulun, neuvolan kehotuksesta. Illalla tankkasin Veikon täyteen kaurapuurolla ja hedelmäsoseella, väsytin meidän sänkyymme ja nostin omaan sänkyyn, kun näytti että hän nukahtaisi. Silittelin ja hyräilin, ja lopulta hän nukahti. Ensimmäinen yö meni ihan hyvin, nousin monesti antamaan tuttia, ja silittelemään, mutta tissiä annoin vasta aamuyöstä.
Edellinen yö taas… No, Veikko jaksoi nukkua yli kahteentoista. Sen jälkeen heräiltiinkin koko yö. Varmaan jo ennen kahta otin pojan viereeni, kun tuntui, että pyörryn ihan varmasti kohta, jos nousen vielä kertaakaan antamaan tuttia. Sängyssä hyörittiin ja pyörittiin ja heräiltiin ja noustiin ylös vartin yli kuusi.
En usko, että meidän yöheräilymme on pahimmasta päästä, mutta kun tätä on jatkunut yli 6kk, alan olla lopen uupunut. Hoitoon anto ei vielä onnistu, koska poika on niin kiinni minussa. Mies ei herää itkuihin.
Aamulla itkettiin molemmat. Varmaan väsymyksestä.
Matleenan esittely: Täällä kirjoittelee 22-vuotias 4 kuukautisen Veikko pojan äiti. Asumme kihlattuni, poikamme sekä 2-vuotiaan Coton de tulear Unna koiran kanssa Joensuun Hukanhaudalla, vuokralla 60 neliön retrohenkisessä rivitalo-kaksiossa, jossa keittiön kaapit ovat sinapin keltaiset, ottimet irtoavat käsiin ja lattiat haisevat vanhoilta. Siellä on kuitenkin pesukone ja vuokra on halpa.
Opiskelen sairaanhoitajaksi, ja tarkoitus olisi syksyllä aloittaa kirjoittamaan opinnäytetyötä äitiysloman ohella. Koulua on jäljellä vielä 1,5 vuotta, mikä tietää vielä monta vuotta stressiä ja tuskan kyyneleitä. Mieheni valmistuu samalta alalta marraskuussa, mikä varmasti tuo omat vaikeutensa meidän arkeen, kun molemmat työskentelevät kolmivuorotyössä.
Meillä on helmikuussa tulossa pienet häät, olemme varanneet Joensuun keskustan ihanan kirkon ja Teatteriravintolan lasiterassin. Olisin ehkä itse toivonut isompia häitä, mutta soitellessani paikkoihin ymmärsin miten kalliiksi häiden järjestäminen tulee. Meidän pankkitileillämme ei vilise 40 000 euron häitä, vaan pyrimme pysymään lähempänä 2000 euron budjettirajaa. Häistä tulen teille varmasti enemmän kertomaan ajan mittaan enemmän, se on kuitenkin varsinkin syksyn ja talven kovin projekti.