”Joulu on taas, joulu on taas, pää hajoo kun on stressii”

Tämä joulu on meidän perheelle poikkeuksellinen, sillä ensimmäistä kertaa vietämme joulun keskenämme täällä etelässä. Aina aikaisempina vuosina olemme raahanneet kimpsut ja kampsut Ouluun ja juhlistaneet joulua isommalla jengillä kotikonnuilla. Tuskinpa tästä kuitenkaan joka vuotuinen tapa tulee, sillä kyllähän jouluun mielestäni kuuluu vahvasti yhdessä oleminen ydinperhettä laajemmassa mittakaavassa sekä tietenkin hautausmaalla käynti ja siten jo edesmenneiden sukulaisten ja perheenjäsenten muistaminen ja kunnioittaminen.

Tänä vuonna kun kaikki toteutus lepää omilla harteillani, olen vakaasti ajatellut kehittää itselleni joulustressin joka johtaa siihen, että kun aatto vihdoin koittaa olen aivan totaalisen burnout! Lahjoja olen jo ostanut jonkin verran lapsille hyväksikäyttäen mustan perjantain hurjia tarjouksia ja äidiltä tilannut omatekoisen sinapin kinkun päälle leviteltäväksi, mutta muuten joulu ja sen toteutus ovat vielä hyvin kaukana tehtävälistani hännillä. Painekin on kova! Ellalle joulu on aina ollut tietynlainen, tiettyä kaavaa noudattava ja tietyllä kokoonpanolla vietetty. Topakka äitini on aina vastannut siitä, että kaikki sujuu käsikirjoituksen mukaan, tarjoilut ovat runsaat ja ilmapiiri aidosti jouluinen. Ehkä olisi itsetunnolleni tervettä todeta jo nyt heti alkuun, että nämä kengät ovat liian suuret täytettäväksi ja siksi meidän joulusta kotona tuleekin aivan omanlainen. Toivottavasti se kuitenkin tarkoittaa jotakin muuta kuin hermoromahduksen partaalla kiikkuvaa äitiä ja palanutta kinkkua ja pipareita.

Omanlainen, mutta minkälainen? Rakastamme ruokaa ja varsinkin jouluruokaa, joten siitä ei tingitä vaikka keittiömestari vaihtuukin. Runsas joulupöytä, kauniita joululauluja, jouluelokuvia televisiosta, lautapelejä ja superähky konvehdeista. Sounds like a plan! Katselin tuossa lähikirkon ohjelmaakin ja olisi kiva viedä koko perhe jouluaattona kuuntelemaan kirkkoon joululauluja ja kohtaamaan muita joulumielellä olevia alueen asukkaita. Jouluna ihmiset ovat yleisesti lähestyttävämpi, aidosti lajitovereilleen läsnä ja pysähtyneenä hetkessä – se on jouluntaikaa se ja voi kunpa se sama voisi jatkua 365 päivää vuodessa.

Rauhallista joulua kaikille=)

Minulle joulu on jostain syystä ollut aina erityisen ihanaa ja tärkeää aikaa. En osaa tarkalleen sanoa miksi, mutta jotenkin varmaan se on se ajatus rauhasta, lähimmäisten kanssa vietetystä laatuajasta, kiireettömyydestä ja toisten välittämisestä joka on puhutellut minua. Jouluna maailma tuntuu astetta paremmalta paikalta elää, olla ja kasvattaa lapsia (toivottavasti en kuulosta liian kyyniseltä!). Joulu on minulle myös ennen kaikkea antamisen aikaa ja sen haluan opettaa myös lapsilleni. Oma taustani on melko vähävaraisista oloista ja vaikka mistään elintärkeästä en yleisesti ottaen jäänytkään paitsi, mitään ylimääräistä ei juuri ostettu ja varattomuus oli usein arjessa vahvasti läsnä. Tiedän hyvin, että joulu voi olla monelle perheelle niin erilainen stressi kuin se mihin minä olen nykyään tottunut stressatessani siitä, ehdinkö ajoissa kauppoihin lahjaostoille tai palaako kinkkuni kiireessä uuniin.

Joulu on myös sitä aikaa jolloin tällainen paatuneinkin suorittaja vaihtaa suorittamisvaihteen vapaalle ja pysähtyy pohtimaan kulunutta vuotta ja elettyä elämää. Vaikka elämä onkin viime vuosina onnistunut heittämään hämmentävän paljon kierrepalloja, voin silti vilpittömästi todeta, että kyllä elämä aina antaa enemmän kuin se ottaa. Syvää kiitollisuutta tunnen tänäkin vuonna ja ehkä jopa hieman aikaisempia vuosia enemmän. Olemme etuoikeutettuja niin monessa, enkä halua pitää ketään tai mitään itsestään selvyytenä.

Loppuhuomautus: Tiedän, että lapseni antavat anteeksi uuniin palaneet piparit, mutta eivät varmasti unohda aivan heti sitä, jos äiti hajoilee jouluaattona yrittäessään luoda ”täydellistä” joulua. Siitäpä syystä aion antaa itselleni synninpäästön jo näin hyvissä ajoin ennen h-hetkeä. Meidän joulu näyttää tänä vuonna hieman erilaiselta, mutta aidosti meiltä. Se on siis luultavasti hieman hampin näköinen, mutta tuntuu sitäkin kotoisammalta. Mikäpä se minäkin olen täältä huutelemaan, paraskin hermoheikko, mutta ottakaahan rennosti elekääkä ressatko. Kyllä se joulu sieltä tullee joka tappauksesa. Hiltuset toivottaa ressitöntä joulun odotusta…

P.S. Vesa, jos sää luet tätä niin mää en sit aio ostaa sulle tänäkään jouluna lahjaa niin älä sääkään osta mulle…