Lapsen 1-vuotis syntymäpäivät ja ihana pöllökakku + resepti!

Tyttäremme täytti juhannusaattona vuoden ja sitä varten leivottiinkin oikein urakalla. Rakkaasta harrastuksestani oli lähellä tulla pahin painajaiseni sillä vietin keittiössä aaton aattona 6 tuntia putkeen ja seuraavana päivänä väsäsin tarjoiluja vielä 4 tuntia ennen kuin vieraat saapuivat. Tein suklaakakkua ja kakusta tuli 2 kerroksen sijaan 3-kerroksinen sillä olin ”hieman” arvioinut väärin tarvikkeiden määrän. Reseptin löysin kotikokin sivuilta jota käytän usein leipoessani, nyt en tehnyt muutoksia ohjeeseen lainkaan. Resepti meni kutakuinkin näin:

Suklaakakkupohjavalmis pöllökakku

-1,5 dl vehnäjauhoja

-2 dl sokeria

-4 munaa

-1 dl kaakaojauhetta (tummaa)

-2 tl vaniljasokeria

-1 tl leivinjauhetta

 

Sokeri ja munat vatkataan kuohkeaksi vaahdoksi ja vaahtoon lisätään keskenään sekoitetut kuivat aineet. Itse siivilöin kuivat aineet vaahtoon ja hyvää tuli. Minä tein siis 3 kertaisen määrän mitä tässä ohjeessa ja sain aikaiseksi vähän isomman kakun kuin olin kuvitellut, toisaalta mieluummin liikaa kuin liian vähän. Kakun väliin tein kermavaahdosta ja suklaasta täytteen, alimpaan ja ylimpään kerrokseen meni tummaa suklaata ja keskimmäiseen kerrokseen valkoista suklaata. Kakkujen päälle sivelin voikreemiä jonka ohjeen löysin myös kotikokista:

Voikreemi

-65 grammaa voita

-2 dl tomusokeria

-2 tl vaniljasokeria

-1/2 rkl vettä

Pehmitä voi vatkaimella ja lisää vaniljasokeri. Lisää tomusokeri erissä ja lisää lopuksi vesi. Vatkaa kunnes kreemi on tasaista. tätä ohjetta olen käyttänyt aina ja on onnistunut joka kerta, nyt tein tietenkin 3 kertaisen määrän. 😀

valmis pöllökakku

Päällystin kakut fondantilla, ostin sen valmiina. Kaulimisessa käytin apuna tomusokeria. Tekstiin ja muihin koristeluihin käytin koristegeeliä (dr. oetker). Ranskan pastillejakin kakussa on.

kakkufondantti

Tein kakun päälle fondantista pöllön. Amanda rakastaa pöllöjä.

pöllökakku

Päivän sankari ihmettelee korttia.

päivänsankari ihmettelee korttia

veijari hymyilee
Maailman suloisin veijari <3

Tein myös suolaisia tarjoiluja, kinkkupiirakkaa, kasvispiirakkaa ja mozzarellapasteijoita. Niistä en kuvaa ottanut, eivät olleet oikein edustuskelpoisen näköisiä mutta maku oli loistava! Cake popsejakin väsäsin, sekoitin kakkupohjaa ja appelsiinituorejuustoa keskenään ja jähmetin jääkaapissa. Sen jälkeen tökkäsin tikut palloihin ja dippasin suklaassa ja sirottelin koristetta päälle. Vaahtokarkkitikkareitakin tein.

Saas katsoa mitä seuraavaksi leivon. 😀

Miten onnistuu häävalmistelut yhdessä pienokaisen kanssa?

Vauvaperheen arkea häävalmisteluiden lomassa

Olen 22-vuotias 4 kuukautisen Veikko pojan äiti. Asumme kihlattuni, poikamme sekä 2-vuotiaan Coton de tulear Unna koiran kanssa Joensuun Hukanhaudalla, vuokralla 60 neliön retrohenkisessä rivitalo-kaksiossa, jossa keittiön kaapit ovat sinapin keltaiset, ottimet irtoavat käsiin ja lattiat haisevat vanhoilta. Siellä on kuitenkin pesukone ja vuokra on halpa.

Opiskelen sairaanhoitajaksi, ja tarkoitus olisi syksyllä aloittaa kirjoittamaan opinnäytetyötä äitiysloman ohella. Koulua on jäljellä vielä 1,5 vuotta, mikä tietää vielä monta vuotta stressiä ja tuskan kyyneleitä. Mieheni valmistuu samalta alalta marraskuussa, mikä varmasti tuo omat vaikeutensa meidän arkeen, kun molemmat työskentelevät kolmivuorotyössä.

Meillä on helmikuussa tulossa pienet häät, olemme varanneet Joensuun keskustan ihanan kirkon ja Teatteriravintolan lasiterassin. Olisin ehkä itse toivonut isompia häitä, mutta soitellessani paikkoihin ymmärsin miten kalliiksi häiden järjestäminen tulee. Meidän pankkitileillämme ei vilise 40 000 euron häitä, vaan pyrimme pysymään lähempänä 2000 euron budjettirajaa. Häistä tulen teille varmasti enemmän kertomaan ajan mittaan enemmän, se on kuitenkin varsinkin syksyn ja talven kovin projekti.

Uskon, että olen aika normaali äiti. En kuulu vielä oikein mihinkään äiti-piiriin, olen huono tutustumaan ihmisiin. Minulla ei ole varaa pukea lastani trendivaatteisiin, vaan enemmän meillä on saatuja vaatteita, mitkä ei oikeastaan käy minkään kanssa yhteen. Hyvin jos käy, mieheni on pukenut Veikon aamulla, ja vaatteet ovat karmea yhdistelmä. En myöskään itse jaksa miettiä miltä näytän, vaan päivittäinen asuni on joogahousut ja paita, missä voi imettää. Ihmisten ilmoille lähtiessäni vedän farkut jalkaan, kriiseilen hetken kuolaisia hiuksia ja lopulta en jaksa välittää, näkeväthän kaikki että minulla on pieni vauva kainalossa.

Oma-aika menee lenkkeillessä koiran kanssa, pelatessa simssiä tai lukiessa kirjoja. Haluaisin harrastaa jotain siistiä ja oikeaa, mutta oikeastaan mikään ei todellisuudessa kiinnosta, ja valvotut yöt väsyttävät. Tällä viikolla yksi päivä kävin rullaluistelemassa monen vuoden tauon jälkeen. Kaaduin heti ylittäessäni tietä, ja koko matkan keikuin eteen ja taakse ja lopuksi olin niin kiukkuinen, että olin heittämässä luistimia tuleen. Tyypillistä minua. Samoin kävi seinäkiipeilyssä ja juoksemisessa. Ehkä vielä joskus löydän juttuni.

Minun teksteissäni luultavasti tulee vilisemään oman kodin saamisen tuska, häät, koulujutut ja ihan vain normaali arki. En usko, että muotijuttuja pahemmin löytyy, sen estää jo mieheni, joka ei halua että hänen poikansa puetaan jo vauvana ”fruittariksi” 😉

Tämän kirjoituksen Mammablogi.fi -sivuille on kirjoittanut Matleena.