Halusin kirjoittaa kotona olevan äidin yksinäisyydestä… ”Miten niin? Äideillähän on koko ajan seuraa omista lapsistaan. Eivät he ole koskaan yksin.” Aivan. Kotiäideillä on seuraa jopa vessareissuilla ja suihkussa. Lapsen seura aikuiselle ei ole kuitenkaan sama asia kuin aikuisen seura aikuiselle ja sama tietysti päinvastoin.Luonnollisista syistä johtuen lapsen kanssa ei voi tehdä samoja juttuja kuin aikuisen ystävän kanssa. Äitikin kaipaa aikuista juttuseuraa ja rauhallista hetkeä.

Tästä pääsemme lauseeseen ”Mutta asuuhan useimmilla kotona puoliso.” Niin useimmilla. Yksinhuoltajat vasta yksin ovatkin. Kaikilla vain ei ole puolisoa joka haluaisi auttaa tai pysty auttamaan. Toisen on yleensä käytävä töissä, jotta katto pysyy pään päällä. Ja jos päivästä toiseen juttelee vain yhdelle samalle aikuiselle niin hyvin nopeasti jutun aiheet kuihtuvat ja siirtyvät lähinnä käytännön asioihin kuten ”Käytkö kaupassa?” tai ”Voitko vaihtaa vaipan?”. Niistä keskusteluista on syvällisyys ja maailman parannus meininki kaukana.

Mutta puhun nyt omista tunteistani ja yksinäisyydestä. Vauvan synnyttyä ihmisillä tulee jokin tarve ottaa etäisyyttä lapsen saaneeseen henkilöön. Oli syy sitten mikä tahansa. Onneksi on olemassa myös niitä onnekkaita jotka saavat lapsen syntymän jälkeen vain läheisempiä ystäviä. Ja sitten on näitä joilla ystävät yksi toisensa jälkeen katoavat kuka mistäkin syystä. Elämä kulkee eteenpäin ja polut sivuavat eri suuntiin.

Ironisinta on se, että hormonit työntävät oman soppansa lusikkaan. Itkuherkkyys ja tunteet heittää vuoristorataa. Samaan aikaan on äärettömän onnellinen lapsistaan ja sitten taas tuskainen oman ajan puutteesta. Josta päästään taas tähän aikuisen seuran kaipuuseen ja siihen, että harvoin kun jonnekin pääsisi, niin kukaan ei joko voi esteiden takia lähteä tai edes halua lähteä tämän takkutukkaisen verkkarisankarittaren matkaan edes kupposelle. Tuonkin ulkomuodon alla elää edelleen se sama ihminen kuin ennen lapsia ja se saattaa sieltä esiin tulla kun on joku syy panostaa enemmän itseensä. Toki on myös näitä äitejä jotka pitävät itsensä upeana arjen pyörityksen keskellä itsensä vuoksi. Heille nostan hattua, koska omat voimani eivät siihen joka päivä riitä.

Jos syynä ystävien etääntymiseen tai katoamiseen on pelko siitä, että joutuisi kuuntelemaan juttuja lapsista koko teekupposen ajan, niin voisi ajatella asioita toiselta kantilta. On luonnollista, että äiti puhuu lapsistaan, koska rakastaa heitä eniten koko maailmassa ja on ylpeä heistä. Mutta äidistä on myös aivan ihanaa puhua välillä jostain ihan muusta ja saada pieni irtiotto lasten maailmasta. On täysin eri asia istua rauhassa ravintolassa hyvässä seurassa ja ihan vain jutella, kuin vetää toisella kädellä nopeasti kylmää makaroni-jauhelihamössöä poskeen, kun syöttää vauvaa ja komentaa isompia syömään.

Eniten kotona olevaa äitiä loukkaa se, että joku sanoo tulevansa, muttei tulekaan kylään. Etenkin, jos ei mitään edes ilmoita tulonsa estymisestä. Kotiäiti saattaa riemastuneena siivota koko kämpän lasten sotkuista ja leipoa herkkuja pöydän täyteen. Ja sitten odottaa ja odottaa… Ja kun ketään ei kuulu, istua sohvalla popcornkippo kädessä ja itkeä. Jos siis lasten isä on vienyt lapset nukkumaan ja äiti saa pienen hetken omaa aikaa, vaikka keskellä yötä. Samalla sitä mättäessä itkee ystävien kaipuuta, huonoa omaa tuntoa popcornista, omista ajatuksista ja sohvasta sekä miettii tuskaisena seuraavan päivän sähellystä. Puhumattakaan äidillä vellovasta huonosta omasta tunnosta, joka johtaa usein lenkkisuunnitelmiin. Mikä taas vie nautintoa niistä popcorneista. Ja tästä päästään taas siihen ”huono äiti” tunteeseen kun edes haaveilee tekevänsä hetken jotain muuta kuin lastenhoitoa.
Onko äitinä kiva olla? Todellakin on. Aivan ihanaa ja ikinä en vaihtaisi pois. Mutta jaksaako kukaan viikkoja, kuukausia tai vuosia ilman pientä taukoa jolloin olisi vain aikuista seuraa ilman lapsia? Ei jaksa. Vaikka äidit ovatkin supersankareita ja tehty raudasta niin eivät hekään pärjää ilman ystäviä. Pitäkää huolta ystävyyssuhteistanne ja muistakaa myös noita neljän seinän sisälle höperöityviä rautaisia peikkonaisia!

Kirjoittaja on 28-vuotias kolmen lapsen äiti, ja hän on kotona vauvan ja keskimmäisen kanssa. Isoin lapsi onkoululainen. Lasten kanssa viihdytään paljon ulkona etenkin veneilemässä ja metsäkävelyillä.