Blogin esittely

Nooran Narinoita tähdittää Hiltusen herrasväen nelihenkinen kokoonpano johon kuuluu äiti, isä ja kaksi ihanaa tyttölasta. Äiti on Mammas.fi verkkokaupan uusi onnellinen omistaja, isä OLEMASSA (ei halunnut itsestään keksittävän mitään nasevaa =D) ja lapset totta kai kuin Elloksen kuvastosta. Näinpä! Blogissani kirjoitan vanhemmuudesta, parisuhteesta ja ylipäänsä meidän kiireisestä arjesta. Tähän blogiin haluan vangita koko kirjon, niin hyvän kuin pahan ja löytää itselleni arjen kohtalotovereita. Tule mukaan lukemaan ja kokemaan, kommentoimaan ja myötäelämään tarinoita elävästä elämästä.

Nooran Narinoita osa 1 – Minustako muka bloggaaja?

Pää raksuttaa tuhatta ja sataa ja ajatuksia kuohuu yli kun mietin mistä kaikesta voisinkaan kirjoittaa. Toki, hyvin ajateltu ei vielä ole puoleksi tehty, mutta onhan se nyt ihan hyvä lähtökohta jos on edes muutamia potentiaalisia ideoita=).
Kirjoittaminen on tullut minulta oikeastaan aina melko luonnostaan. Se on helppoa, kunhan vain jaksaa istua paikallaan tarpeeksi kauan (paikallaan istuminen ei todellakaan ole vahvimpia puoliani). Kuitenkin, aina niinä hetkinä kun maltan parkkeerata hanurini koneen ääreen, on kirjoittaminen terapeuttista ja auttaa jäsentämään elämää, omia ajatuksia ja ihan vaan arjen hullunmyllyä. Olen miettinyt omaa blogia jo pidemmän aikaa. Esteenä tälle on ollut lähinnä omat itsekriittiset ajatukset kuten, ”mitä nyt mulla voisi olla sellaista sanottavaa mitä kukaan haluaa kuulla” tai ”mä oon tosi huono pilkuissa ja sit kaikki näkee sen”. Ihan perus settiä siis. Nykyään ei enää jaksa murehtia pilkuista ja siitä et jos yks tai kaks nyt sattui unohtumaan jonnekin matkan varrelle. Sitä on vaan onnellinen, ettei se ollut oma lapsi joka unohtui vaikka tuohon lähikauppaan ostosreissulla.

 
Mutta…
Jos minä nyt sitten kirjoitan, siis muutenkin kuin omaan salaiseen kansiooni omalla salaisella koneellani, niin mistä minä kirjoitan? Mistä minä tiedän, mikä saa minut innostumaan ja mistä minulla voisi olla jotain sanottavaa? Päätin kirjoittaa Narinoita vanhemmuudesta, parisuhteesta ja arjen haasteista ennen kaikkea siksi, että ne ovat niitä aiheita joihin minä kaipaan kohtalotovereiksi ja vertaistueksi muita oman arkensa supersankareita. Vanhemmuus on vaikea laji, eikä se avioliittokaan aina helpolla päästä. Ruuhkavuosien arkirumba pitää elämän mielenkiintoisena, mutta ajoittain raskaana ja liiankin haastavana. Onnistumiset ja onni löytyy pienistä asioista arjen keskeltä, kun vaan muistaa kaiken keskellä pysähtyä katsomaan ja nauttimaan matkasta. Jaettu ilo on kaksinkertainen ja jaettu suru vain puolikas, vai mitä?

Keitä meidän bändissä sitten rokkaa?

Solistina toimin tietenkin minä itse, olenhan oman elämäni supersankari. Olisikohan se Herra Hiltunen, elämäni rakkaus jo kymmenen vuoden takaa, sitten vaikka basisti. Ihan kuulkaas itse googletin basistin roolia bändissä ja eteeni ilmaantui tällainen vanha vitsi, jonka mukaan basistin rooli bändissä on omistaa kamat ja auto. Noh, meidän iskä kyllä nimenomaan omistaa joka ainoan romun tässä puljussa ja siis sen koko puljun myös, joten sikäli aika sopiva. Kuitenkin, jotta herne-maissi-paprikat saisivat jäädä pakastimessa rauhaan, kirjoitettakoon, että basisti on myös bändin kivijalka, jopa tärkeämpi kuin rummut. Sitähän se minun toinen puoliskoni kyllä on. Kosketinsoittimissa ja taustalaulajana meillä musisoi eläväinen Ella ekaluokkalainen ja rumpuja rämpyttää oikukas Oili 1-vee.

Etiäpäin, sanoin mummo lumessa ja nokka kohti uusia Narinoita. Koetetaan pitää Narinat jokseenkin kevyenä, vaikka jo nyt tiedän, että joukkoon tulee mahtumaan myös vähän raskaampiakin kertomuksia siitä, miten minä olen oman vanhemmuuteni kokenut ja siihen kasvanut.