Vauvan eroahdistus – vinkkejä äidiltä toiselle
KYSYMYS ÄIDILTÄ: ”Luulen, että puolivuotias tyttäreni kärsii eroahdistuksesta. Hän itkee jos ei näe minua huoneessa, ja kun lasken hänet sänkyyn, hän herää välittömästi, vaikka muuten nukahtaakin nopeasti. Onko kenelläkään vinkkejä tai neuvoja? Haluaisin viettää aikaa kumppanini kanssa ja saada omaakin aikaa iltaisin!
En haluaisi huudattaa vauvaa sängyssään, olen kokeillut sitäkin mutta se ei tuntunut meille sopivalta.” /Marianne
*
*Puhu vauvalle, kun olet poissa hänen näköpiiristään. Vakuuta hänelle, että olet lähellä. Kantoliinan tai kantorepun käyttäminen päivällä voi lievittää eroahdistusta yöllä. /Maria
* Minulla oli sama ongelma. Päädyin nukuttamaan pikkuiseni makuupussiin ja kun laskin hänet siinä sänkyynsä, jätin käteni hänen päälleen muutamaksi minuutiksi samalla kun hyssyttelin hänet uneen. Kätilö kertoi, että käden aiheuttama painon tunne saa vauvat luulemaan, että vanhempi pitää heitä edelleen sylissä. /Kati
* Minun 7 kuukauden ikäinen lapseni, jolla on aina ollut loistavat unenlahjat, on viime viikkojen aikana kärsinyt eroahdistuksesta. Yhtäkkiä hän ei enää haluakaan nukkua omassa sängyssään. Heti kun laitan hänet sinne, hän alkaa huutaa suoraa huutoa eikä rauhoitu. Olen yrittänyt jäädä sängyn viereen ja lohduttaa häntä, olen jopa kokeillut huoneesta poistumista toivoen, että hän rauhoittuisi omia aikojaan, mutta huuto vain yltyy enkä halua jättää häntä, koska hän on selvästi ahdistunut eikä vain protestoi. Arvostaisin kaikkia mahdollisia vinkkejä!/ Saara
* Minulla oli sama juttu tyttäreni kanssa, kun hän oli 7 kuukauden ikäinen. Sain paljon neuvoja, mutta mikään ei tuntunut auttavan. Saatoin vain tehdä hänen olonsa turvalliseksi, vastoin kaikkien kirjojen ja muiden neuvoja. Rauhoitin vauvani sänkyymme maitopullon kanssa ja silittelin häntä kunnes hän nukahti syvään uneen. Sitten kannoin hänet varovasti omaan sänkyynsä. Myöhemmin kannoin hänet sänkyynsä kun hän oli nukahtamaisillaan, ja jäin sängyn viereen pitämään kiinni hänen kädestään. Lopulta pääsin tilanteeseen, jossa laitoin hänet suoraan omaan sänkyynsä ja lähdin ennen kuin hän nukahti. Kuulostaa pitkältä prosessilta, mutta nyt täytettyään vuoden kaikki on loistavasti. Kun sanon hänelle ”nukkumaan”, hän tarttuu pikkuruisella kädellään käteeni ja vie minut sänkynsä luo. Halimme ja suukottelemme, jonka jälkeen hän nukkuu omassa sängyssään 12 tuntia. Kokeilin kaikkea, huudattaminen sai tyttäreni voimaan pahoin joka kerta. Tämä pehmeä lähestymistapa vaati paljon työtä eikä onnistunut hetkessä, mutta lopputulos on mahtava. Toivottavasti tämä auttoi. /Klara
* Lohduta häntä. Jokainen itku on aitoa. Lapset itkevät kommunikoidakseen ja tullakseen ymmärretyiksi, eivät manipuloidakseen kuten jotkut väittävät. 7 kuukauden ikäisellä on vaikeaa ja hän tarvitsee tukeasi. Mitä enemmän lasta lohdutetaan ja hänen tarpeisiinsa vastataan, sitä vähemmän hän itkee.. vauvan tunnejärjestelmä ei ole vielä tarpeeksi kehittynyt pärjätäkseen omillaan/ Natalia * Voisitkohan laskea sängyn laidan alas ja istua vieressä kun lapsesi leikkii sängyssä leluillaan? Anna sängyn olla muutakin kuin nukkumispaikka, kunnes hän viihtyy siellä paremmin eikä enää pelkää./ Niina
* Pikkuiseni kävi läpi saman vaiheen niin kuin myös äitiryhmämme muutkin pienet. Aivan kuin kaikki olisivat yhtäkkiä tajunneet, että heidät jätetään yksin, se voi siis olla vain vaihe. Luulisin, että voit silitellä ja helliä pikkuisesi nukahtamaan tai käydä tarpeen vaatiessa aina nostamassa hänet syliin ja halaamassa häntä. Mikä tahansa tuntuu sinusta parhaalta. Uskon, että vauvat tarvitsevat vakuuttelua äidin läheisyydestä. /Katri
* Tsemppiä! Muistan käyneeni saman läpi tyttäreni kanssa. Se menee ohi! En todellakaan muista kuinka me selvisimme, mutta jaksa vielä!! /Becka
* Eroahdistuksen korkein piikki osuu 7-9-kuukauden kohdalle. Lohduta vauvaasi, se saa hänet tuntemaan olonsa turvalliseksi kun hän tietää, että autat tarvittaessa. Tämä oli minusta vaikeinta, mutta se menee ohi. Tsemppiä. /Sanna
* Vauvani täyttää 7 kuukautta eikä hän ole koskaan nukkunut omassa sängyssään. Öisin vauva huutaa kunnes siirrän hänet sänkyymme, päivisin hän kyllä nukkuu omassa sängyssään enkä ymmärrä miksi../Monica
* Kirja ”Pelasta unemme” auttoi minua. Kaikkea kannattaa kokeilla. /Heidi
* Laske pinnasängystä laita alas ja siirrä se kiinni teidän sänkyynne. Katja
* 10 kuukauden ikäinen poikani käy samaa läpi tällä hetkellä. Siirsimme hänen sänkynsä takaisin meidän makuuhuoneeseemme, koska hän saattaa olla pitkiä aikoja hereillä ja leikkiä kunnes väsähtää ja nukkuu kyllä sitten hyvin. /Veera
* Kauanko yrität lohduttaa? Kun minun poikani kävi läpi eroahdistusjuttuja, ja koska hän on itsepäinen pikkuinen, minulla kesti joskus puoli tuntia rauhoitella häntä. Sinun on pysyttävä vahvana, oltava johdonmukainen ja päättäväinen. Jos aloittaisit istumalla lattialla hänen sänkynsä vierellä, ja yrittäisit rauhoitella häntä menemään pitkäkseen ja nukahtaakseen. Kun nukahtamisessa kestää aina vain vähemmän aikaa, voit hivuttautua kohti huoneen ovea. Sain itse tämän neuvon, ja se auttoi. Ehkä myös lapsen huoneessa leikkiminen päivän aikana auttaa, jotta huone tuntuu turvalliselta eikä vieraalta. Onnea matkaan. /Emma
* Minulla on sama ongelma 5 kuukauden ikäisen vauvani kanssa. Se alkoi vasta viikko sitten kun lähdin viettämään iltaa siskoni kanssa (ensimmäistä kertaa sitten vauvan syntymän jälkeen). Vinkkejä kellään?? En vain ymmärrä tätä, koska tyttäreni on ollut hyvä nukkuja, hän on herännyt vain kerran syömään, mutta nyt haluaisi nukkua minun vieressäni. Hän nukkuu pinnasängyssä päivähoidossa ja kotona! /Sari
Mikä auttoi sinua selviämään eroahdistuksesta?