Top 10 nimeä, joiden kantajat saavat lapsen vuonna 2017

Top 10 naisen nimeä, joiden kantajat tulevat raskaaksi ensi vuonna

Kuulostaa mahdottomalta, mutta tarkastelemalla naisten nimiä ja ikiä voidaan arvioida ketkä naiset tulevat äideiksi vuonna 2017.

mammablogi

Pohjana tässä ”ennustamisessa” käytetään naisten nimiä ja ikiä. Laskenta perustuu siihen minkä ikäinen nainen on yleensä saadessaan ensimmäisen lapsensa eli Suomessa 28,5-vuotiaana. Näin ollen voidaan arvioida, että vuosina 1988 ja 1989 syntyneet naiset synnyttävät ensi vuonna.

10 nimeä, joiden kantajat saavat lapset vuonna 2017:

1. Laura

2. Jenni

3. Heidi

4. Sanna

5. Hanna

6. Tiina

7. Johanna

8. Anna

9. Minna

10. Elina

OLETKO LISTASSA  – PITÄÄKÖ TÄMÄ ENNUSTE PAIKKANSA? 🙂 


Lähde: Kiviniemi, E. Etunimiopas, 1993, SKS.

Nopeampi synnytys pähkinäpallon avulla

Pähkinäpallo. Oletko koskaan kuullut sellaisesta? Niinpä, tuskin kovinkaan moni muukaan. Uusi tutkimus kuitenkin osoittaa, että se voi lyhentää synnytyksen kestoa ja vähentää keisarinleikkauksen tarvetta. Kuulostaa lupaavalta!

Mikä se on?

Pyydetäänpä ensin anteeksi kaikilta nälkäisiltä ja raskaana olevilta naisilta siellä näytön takana: tällä ei ole mitään tekemistä syömisen kanssa. Todellisuudessa pallo on pähkinänmuotoinen ja sitä käytetään pääasiassa jumppaamiseen. Tuoreen tutkimuksen mukaan naiset, jotka käyttivät tätä pähkinäpalloa synnytyksen aikana välttyivät 50% todennäköisemmin keisarinleikkaukselta. Ja mikä vielä parempaa, pallon käyttäminen vähensi huomattavasti synnytyksien kestoja ja jopa auttoi väärässä tarjonnassa olevia vauvoja kääntymään. Kuulostaa suorastaan ihmepallolta, vai mitä?

pahkinapallo-pähkinäpallo

Kuka hyötyy siitä eniten?

Olet varmasti kuullut monen naisen käyttävän perinteistä pyöreää jumppapalloa apuna synnytyksessä. Odottavat äidit istuvat pallon päällä, nojaavat eteenpäin ja keinuttelevat selviytyäkseen supistusten aiheuttamista kivuista. Pähkinäpallo on paljon kapeampi, ja se on tarkoitettu laitettavaksi jalkojen väliin samalla kun makaa sängyllä. Pallo voi olla siis hyödyllinen kenelle tahansa synnyttävälle naiselle, mutta etenkin niille, joille sängyssä synnyttäminen on ainoa vaihtoehto, epiduraalin tai lääkärin määräyksen takia.

Miten se toimii?

Ensinnäkin, liike on synnytyksen aikana avainasemassa. Käveleminen, keinuminen ja erilaisten asentojen kokeileminen on äärimmäisen tärkeää, jotta kohdunsuu laajenee ja vauva laskeutuu alaspäin synnytyskanavassa – näin synnytys saadaan etenemään. Niinpä äidillä, joka kykenee liikkumaan synnytyksen aikana, on usein keskivertoa lyhyempi synnytys.
Kuitenkin jos äiti saa epiduraalin, hän joutuu pysyttelemään sängyssä ja liikkeiden määrä on melko rajoitettua. Juuri tässä kohdassa pähkinäpallo kannattaa ottaa esiin. Pallon käyttäminen ja erilaisten asentojen kokeileminen voi nopeuttaa synnytystä avaamalla kohdunsuuta ja auttamalla vauvaa laskeutumaan. Synnytyssairaalan henkilökunta kannustaakin usein liikkumaan, jos vain komplikaatioita ei ilmaannu ja vauvan vointia voidaan tarkkailla helposti.

Kaksi asentoa, joita pähkinäpallolla voi kokeilla: synnyttävä äiti voi olla puoli-istuvassa asennossa ja maata kyljellään pallo polvien välissä. Tai hän voi istua sängyllä toinen jalka pallon päällä pallo painettuna tiivisti kehoa vasten. Nämä asennot eivät pelkästään nopeuta synnytysprosessia, lisäksi ne helpottavat kipua.

Mitä ajattelet tästä? Lisäisitkö pähkinäpallon kivunlievitysmenetelmiisi?

vauva-nukkuu

Alkuperäinen artikkeli: http://www.pregnancymagazine.com/the-big-day/quicker-labor-with-a-peanut-ball?utm_content=30500503&utm_medium=social&utm_source=facebook

Autistinen poika liikuttuu Coldplayn kappaleesta

Autistinen poika liikuttuu kyyneliin kuunnellessaan Coldplayn ”Fix You” – kappaletta.

Kun kuuntelee yleensäkin Coldplayn ”Fix You” – kappaletta, on vaikea olla liikuttumatta. Mutta kun kuusivuotias poika liikuttuu kyyneliin asti katsellessaan bändin esittävän kappaletta livenä – se vasta on jotain. On vaikeaa olla itkemättä hänen kanssaan.

Pojan isä Luis Vasquez jakoi Youtubessa videon, jossa hän on matkalla poikansa kanssa Mexico Cityyn Coldplayn keikalle pojan ollessa aivan täpinöissään. Myöhemmin konsertin aikana kun Coldplay esittää suositun kappaleensa ”Fix You”, poika puhkeaa kyyneliin, mutta hytkyy silti musiikin tahdissa isänsä kanssa.

Isän tunteet voimistuvat ja silmät täyttyvät kyynelistä kun kappaleen lopussa sanotaan: ”Valot opastavat sinut kotiin ja sytyttävät luusi. Ja minä yritän korjata sinut.” Isä nostaa pienen pojan käsivarsilleen, ja videokuva hämärtyy.

Video on kerännyt jo yli 3,6 miljoonaa katselukertaa, ja myös itse Coldplay on huomioinut tämän tweettaamalla: ”Juuri tällainen tekee kaikesta sen arvoista. Hei Luis ja sinun kaunis poikasi. Rakkautta.”

Otetaan musiikin ja rakkauden voimalle!

autistinen-lapsi-rakastaa-musiikkia

Alkuperäinen artikkeli: http://www.smartparenting.com.ph/parenting/kids-with-special-needs/boy-with-autism-is-moved-to-tears-as-coldplay-performs-fix-you-20160429

8 lapsikuvaa, joita ei kannata julkaista somessa

Pidä nämä kuvat lapsistasi yksityisinä, jotta et nolaisi tai vahingoittaisi heitä

Elämme maailmassa, jossa kuvien nappaaminen lapsista ja postaaminen someen on yhtä luonnollista kuin itsensä satuttaneen lapsen lohduttaminen. Kuitenkin vaikka kuvat lapsista synttäreillä, uusissa vaatteissa tai eläintarhaan tutustumassa ovatkin söpöjä, tietyt hetket on syytä jättää henkilökohtaisiksi. Muuten lapsesi saattaa joutua häpeän valtaan tai mahdolliseksi pedofiilin kohteeksi. Niinpä onkin suositeltua jättää nämä 8 kuvaa pois Internetistä kokonaan:

1. Kylpyaika
Mikä tahansa kuva, jossa lapsi on osittain tai kokonaan alasti – esimerkiksi kylvyssä, ei ole suuren yleisön silmille tarkoitettua. Valitettavasti kuvat sinun mielestäsi hellyttävistä hetkistä kun kolme naperoasi leikkii vaahtokylvyssä, saattavat päätyä lapsia hyväksikäyttävien ihmisten käsiin, niin karmealta kuin se kuulostaakin.

vauva-ryomii

Kuva lainattu Bigstockphotosta

2. Kun lapsi on kipeä tai loukkaantunut
Vanhempina meidän tehtävämme on suojella lapsiamme, ei hyötyä heistä. Voit kysyä itseltäsi seuraavaa: haluaisitko, että joku julkaisee kuvia sinusta kun voit huonosti? Luultavasti et. Tätä sääntöä voit hyödyntää aina kun pohdit julkaistako joku kuva vai ei.

3.Häpäisevät kuvat
Videot, joissa vanhemmat antavat lapsilleen ”opetuksia” (esimerkiksi äiti kuvaa videolle kun huutaa teinityttärelleen liian uskaliaista kuvista Facebookissa), leviävät netissä hurjasti. Tällä menettelyllä voi kuitenkin olla valtavan suuret vaikutukset lapseen lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Se ei ainoastaan vahingoita lapsen ja vanhempien välistä luottamusta, se saattaa myös aiheuttaa post-traumaattista stressiä, masennusta ja ahdistusta myöhemmässä elämässä.

4. Pottakuvat
Kuvat muksuistasi toimittamassa vessa-asioitaan on parasta pitää yksityisinä ajatellen mahdollisia seuraamuksia tulevaisuudessa. Muista, että kaikki mitä jaat Internetiin, jää sinne ikuisiksi ajoiksi; joten luuletko tosiaan, että teini-ikäinen lapsesi haluaa nähdä kuvaa ensimmäisestä kakkaamisestaan pottaan?

pottatreeni

Kuva lainattu Bigstockphotosta

5. Yksityiset tiedot
Pidät lapsesi turvassa kun et koskaan jaa heidän koko nimiään, osoitteitaan, heidän koulunsa nimeä, heidän mahdollista hoitopaikkaansa jne. Et voi koskaan tietää kuka käyttää tietoja omaksi hyväkseen.

6. Ryhmäkuvat
Jos päätät jakaa kuvan lapsistasi netissä, niin hyvä, mutta et voi päättää samaa asiaa toisten vanhempien puolesta. He eivät ehkä halua lapsensa kasvoja ympäri sosiaalista mediaa. Pidä huolta, että sinulla on selkeä lupa jakaa ryhmäkuva, jossa lapsesi on toisten lasten kanssa.

7. Kiusaaminen
Ota huomioon miten tiettyjen kuvien jakaminen netissä voi vaikuttaa lapsesi koulunkäyntiin. Esimerkiksi kuvat, jotka paljastavat jotain heikkoutta, pelkoa tai ehkä lapsen hassun lempinimen, saattavat nöyryyttää lasta ja jättää jälkensä hänen sosiaaliseen elämäänsä.

8. Kyseenalaiset jutut
Annat lapsesi pitää olutpulloa kädessään sekunnin ajan ja nappaat kuvan. Tai otat pikkuisesi syliin kun siirrät auton autotallista pihalle pysähtyen samalla nappaamaan kuvan älypuhelimellasi. Nämä harmittomalta vaikuttavat hetket saattavat tuntua hauskalta jakaa toisten kanssa, mutta niiden postaaminen nettiin tekee sinut alttiiksi kritiikille ja muille vastoinkäymisille, sillä taustatiedot ja olosuhteet eivät selviä kuvista heti kaikille.

Minkälaiset kuvat sinun mielestäsi pitäisi pitää pois sosiaalisesta mediasta?

kysymysmerkki

Alkuperäinen artikkeli: http://www.parenting.com/toddler/safety/why-you-shouldnt-post-these-8-photos-your-kids-social-media?socsrc=Parenting_FACEBOOK_20160418163003

Mitä ovat uuden ajan lapset -Voiko oma lapseni olla sellainen?

Tämä teksti julkstaan ”pikku-marian” luvalla.  Lisää hänen blogikirjoituksiaan löydät täältä:
http://www.pikku-maria.com

Mitä ovat uuden ajan lapset -Voiko oma lapseni olla sellainen?

Kristalli- ja uuden ajan lapset ovat olleet esillä arjessani nyt viime aikoina monestakin syystä.
Asiakkaani soittavat usein minulle ja haluavat jutella omasta lapsestaan, joka pakottaa vanhemmat ajattelemaan asioista uudella tavalla. Voisiko lapseni olla kristallilapsi?
Olen pitänyt aiheesta myös keskustelu-iltoja ja päätin jälleen pitää yhden, koska teema on puhututtanut asiakkaitani. Kirjoitin juuri vastausta asiakkaalleni kristallilapsista, kun sain puhelun, jossa minua pyydettiin kertomaan kristalli- ja uuden ajan lapsista Marja Hintikka Live -radio-ohjelmaan. Tämä synkronointi ilahdutti minua suuresti ja ymmärsin heti, että tämä aihe on nyt tärkeä ja josta täytyy puhua.

 
Olen ennenkin kirjoittanut uuden ajan lapsista ja aikaisemmat artikkelini ovat luettavissa täältä:
http://www.pikku-maria.com/blogi/2012/04/04/52

uuden-ajan-lapset-rakastavat-eläimiä
Aika on kuitenkin mennyt eteenpäin ja energian muutosten myötä moni asia maan pinnalla on muuttunut ja muuttumassa. Tästä syystä voisin vielä palata tähän aiheeseen uudemman kerran ja puhua muutaman sanan tästä ajasta ja sen vaikutuksesta lapsiimme ja sitä kautta myös meihin vanhempiin.

 
Me ihmiset haluamme niin mielellämme lokeroida ja ymmärtää asioita luomalla niille erilaisia käsitteitä. Näin toimimme myös lastemme kanssa. Haluamme ymmärtää ja tehdä asioista hallittavia.

 
Uuden ajan lastan kanssa tämä malli ei oikein toimi, sillä jokainen uuden ajan lapsi on yksilöllinen ja sitä kautta luokittelematon. Mutta meidän on silti helpompi ajatella näitä lapsia, jos ymmärrämme muutamia seikkoja heistä. Tästä syystä olemme jakaneet tämä uuden ajan lapset muutamiin määritelmiin.Puhumme indigo- kristalli- ja kulta-lapsista. Nämä nimitykset kuvaavat heidän auran ja energian värejä, joita he ilmentävät omassa kehossaan.

 
Indigo-lapset


 
Indigo-lapset ovat intuitiivisia soturihenkiä, jotka ovat tulleet ravistelemaan meidän käsitystämme maailmasta. Heillä on voimakas sisään rakennettu oikeudenmukaisuuden tunne ja he haluavat tehdä asiat tämän mukaan. Heille ei riitä perusteluksi, koska niin täytyy tehdä. He kysyvät heti; miksi. Heille todella joutuu perustelemaan ja aikuiset saattavat kokea tämän rasittavana. Ennen vanhemmat määräsivät ja sanoivat miten asian toimivat, indigot kyseenalaistavat ja vaativat tarkennuksia.

 

Me vanhemmat joudumme venymään ja pysähtymään. Kun pystymme perustelemaan asiat tarpeeksi hyvin, indigo kohauttaa hartioitaan ja toteaa; olisit heti sanonut, ja asia on selvä. Indigot vaativat samaa myös kouluissa ja päiväkodeissa. Heidän tehtävänsä on todella muuttaa, ravistella ja tuoda uudenlaista näkökykyä katsella maailmaa. He rikkovat meidän automaattiohjaukset ja pakottavat meidät ulos mukavuusalueeltamme. Nämä indigot ovat nyt meidän nuoriamme.

kristallilapset
Kristallilapset


 
Kristallilapset alkoivat syntyä maan pinnalle indigojen jälkeen ja he tuovat mukanaan herkkyyttä ja läsnäolon taitoa. He ovat niitä, joiden maailmassa tapahtuu koko ajan pieniä ihmeitä ja joilla on kyky avata meille myös toisenlainen ulottuvuus. Heidän energiansa on herkkää ja intuitiivista sekä heitä ohjaa järkkymätön tapa nähdä asioiden taakse.

 

Kristallilapsella on oma aikataulunsa eikä häntä voi hoputtaa esimerkiksi kasvamaan meidän omien odotustemme mukaisesti. Kristallilapsen energia tekee heidän kehostaan äärimmäisen herkän ja siksi esimerkiksi erilaiset ruoka-aineallergiat ovat hyvin yleisiä heillä. Heidän keho ei vaan yksinkertaisesti kykene ottamaan vastaan esimerkiksi maitoa, munaa tai viljoja. Tämä allergiat ovat hyvin yksilöllisiä ja usein melko monimutkaisia. Tiedän kristallilapsia, joille saattaa sopia esimerkiksi vain muutama ruoka-aine. Tämä onneksi muuttuu, kun keho on tarpeeksi maadoittunut maan energioihin. Kristallilapset kyllä tietävät itse, mikä heille sopii ja mikä ei. Heidän oma kehonsa on kaikkein paras mittari tässä asiassa.

 
Kristallilapset ovat myös hyvin intuitiivisia ja selvänäköisiä. Heillä on kyky nähdä asioiden taakse ja tästä syystä vanhemmista saattaa tuntua sille, että heillä on jopa aivan maaginen suhde omaan lapseensa, jopa telepaattinen. Ja tämä siitä syystä, että nämä lapset todella kommunikoivat vanhempiensa kanssa telepaattisesti. Koska telepatia vanhempien kanssa on sujuvaa, lapsi ei välttämättä koe tarvetta opetella edes puhumaan, koska tulee ymmärretyksi muulla tavalla. Samoin liikkuminen ja motoriikka saattavat kehittyä myöhemmin koska heidän oma sisäinen maailma tarjoaa heille kaiken sen, mitä he tarvitsevat.Liikkumiseen ei siis välttämättä ole luontaista tarvetta.

 
Koska kristallilapset ovat herkkiä, he saattavat reagoida ihmismassoihin tai ristiriitaisiin energioihin hyvinkin voimakkaasti. He saattavat kieltäytyä yksinkertaisesti lähtemästä jonnekin tai siellä ollessaan heittäytyvät vanhempien kannalta hankaliksi.

Esimerkiksi kauppareissut saattavat olla mielenkiintoisia perjantairuuhkassa, koska he aistivat energian voimakkaasti ja stressaantuvat kiireestä.

 

Kristallilasten kanssa täytyy olla kärsivällinen ja kuunnella, mitä lapsi itse kertoo kokemistaan asioista. Heidän kanssaan emme voi soveltaa vanhoja kasvatusmalleja, koska ne yleensä vain vievät meidät kauemmaksi lapsen omasta ytimestä. He kokevat usein tulleensa väärin kohdelluiksi, jos vanhempi yksipuolisesti määrää lasta. Se voi olla herkälle kristallilapselle aivan ylitsepääsemätön ongelma.

 

Jotkut vanhemmat ovat kertoneet, että jopa aivan pieni taapero saattaa osoittaa närkästymisen elkeitä, jos kokee tulleensa väärin kohdelluksi tai ei ymmärretyksi. Tämä ei suinkaan tarkoita, että me vanhempina luopuisimme kasvatusvastuusta näiden lasten osalta, jotta emme pahoittaisi heidän herkkää olemustaan. Kristallilapset pakottavat meidät luomaan uusia tapoja kasvattaa lastamme ja määritellä turvalliset ja selkeät rajat. Näiden lasten kanssa selkeys ja aitous ovat valttia ja auttavat monissa asioissa. Heidän kanssaan täytyy pysähtyä ja kysyä, miten he itse toimisivat tässä tilanteessa ja ohjata heitä lempeästi osaksi meidän maailmaamme.
iloinen-lapsi
Kultalapset


 
Tällä hetkellä maapallolle syntyy hyvin kaukaakin tulevia sieluja, jotka kantavat mukanaan omalaistaan energiaa. Nämä nyt viime vuosina tänne syntyneet lapset ovat niin kutsuttuja kultalapsia, joiden energia on kultaista kristusenergiaa. He tuovat mukanaan ilon aikakauden maan päälle ja säteilevät voimakkaasti valoa minne tahansa he menevätkin. Nämä lapset ovat varsinaisia ilon tuojia ja tuovat maan päälle hetkessä elämisen taitoa ja kykyä nauttia elämän pienistä ihmeistä.

 
He näkevät asioita, jotka meiltä aikuisilta jää usein huomaamatta. He ovat erittäin tarkkanäköisiä ja heidän huijaaminen on lähes mahdotonta. He aistivat ihmisten tunteet ja sanoittavat ne näkyville. Heillä on erilaisia taitoja, joilla he saattavat hämmästyttää muita ja he vaan yksinkertaisesti osaavat asioita sen suuremmin harjoittelematta tai omaksuvat asioita uudella tavalla. He ovat niitä lapsia, joiden on lähes mahdotonta pysyä paikoillaan, koska maailmassa on niin paljon kaikkea kivaa ja jännää nähtävää sekä koettavaa.

 

Heillä on rohkeus mennä ja tulla, kiivetä ja loikkia. He eivät ymmärrä sitä, että eivät jostain syystä voisi tehdä jotain. Tämä onkin välillä vanhemmalle haastavaa, koska lapsia saattaa olla sitä mieltä, että hän todella voi kaksi vuotiaana kiivetä puun latvaan. Lapsi ei ymmärrä, että hänen fyysinen keho ei välttämättä pysy siihen tai että hän voisi epäonnistua asiassa. Lapsi ei välttämättä edes opi yhdestä kerrasta vaan saattaa sitkeästi yrittää uudestaan ja uudestaan. Välillä vanhempana saattaa toivoa, että se kolmas silmä olisi takaraivossa.

 
Kultalapset ovat usein intuitiivisia ja selvänäköisä ja se saattaa aiheuttaa heille myös ristiriitoja. He eivät voi ymmärtää sitä, että olisi olemassa epärehellisyyttä tai pahoja asioita. Koska he näkevät ja kokevat voimakkaasti, saattaa esimerkiksi yöt olla joskus hankalia. He näkevät henkiä ja enkeleitä, jos vanhemmat kuittaavat nämä pelot käden huitaisulla ja pistävät vilkkaan mielikuvituksen piikkiin, lapsi saattaa kokea valtavaa turvattomuutta.

 

Näiden lasten täytyy pystyä luottamaan vanhempiin ja heille on todella kova paikka, jos heitä ei uskota. Kultalapset tuovat joka hetki mukanaan uutta iloa ja valoa maan päälle ja elämä heidän kanssaan on todella kuin seikkailu, josta ei todellakaan haluaisi jäädä paitsi.

 
Vanhemmalle


 
Jos tunnistit oman lapsesi näistä kuvauksista, voit olla todella kiitollinen, sillä se todella tarkoittaa sitä, että olet saanut valtavan suuren kunnian toimia hänen vanhempanaan. Nämä vanhempi-lapsi suhteet ovat aina ennalta sovittuja ja lapsesi tietää, että juuri sinä olet paras mahdollinen vanhempi juuri hänelle. Sinulla on kaikki se tieto ja taito, jonka juuri sinun lapsesi tarvitsee kasvaakseen täysipainoiseksi ihmiseksi. Samalla tämä lapsi on herättämässä sinua uuteen aikakauteen ja muistuttamassa sinua omasta jumalallisesta syntyperästäsi.
Olen itse ollut selvätietoinen syntymästäni saakka. Olen myös uuden ajan lapsen äiti, joten minulla on omaa kokemusta molemmista rooleista. Kokoan tähän muutamia vinkkejä, jotka voisivat helpottaa sinua oman lapsesi kanssa toimiessa.

 
Kuuntele lastasi. Anna hänen kertoa, miten hän kokee maailman ja miten ajattelee elämästä. Oma lapseni on kertonut minulle paljon paikasta josta hän tuli maan pinnalle. Hänen silmänsä syttyy, kun hän muistelee tätä paikkaa ja kertoo matkastaan minun mahaani. Pysähdy ja anna lapsen kertoa. Minä itse muistin vielä 4-vuotiaana edellisen elämäni vanhemmat ja puhuin heistä.

 

Usko lastasi. Lapsellasi saattaa olla mielellään paljon asioita, joita voi olla vaikea pukea sanoiksi. Häntä saattaa myös pelottaa moni sellainen asia, jota me vanhemmat emme ymmärrä. Älä koskaan vähättele hänen pelkojaan vaan suhtaudu niihin aina tarvittavalla vakavuudella. Oma lapseni näkee henkiä, jotka pelottavat häntä. En koskaan jätä häntä yksin näiden ajatusten kanssa vaan esimerkiksi yöllä saa tulla viereen, jos todella pelottaa. En myöskään lähde myllyttämään näitä pelkoja tai tekemään niistä suurta asiaa. Jos yläkerrassa on mörkö, se käydään ajamassa pois.

 

Anna lapsen kertoa itse. Lapsesi todennäköisesti itse tuntee kehonsa parhaiten ja pystyy jo isompana kertomaan, jos joku ruoka-aine ei tunnu kehossa hyvältä. Pieni lapsi saattaa vaan yksinkertaisesti olla syömättä, jos ruoka ei ole hänelle sopivaa. Samoin heillä on joskus aikoja jolloin he haluavat olla yksin ja kerätä voimia.

 

Ohjaa lempeästi. Lapsen täytyy voida tuntea olevansa turvassa ja tästä syystä rajat ovat myös rakkautta. Lapsen on hyvä tuntea perheen pelisäännöt, jotka ollaan esimerkiksi yhdessä laadittu myös lasta kuunnellen. Yhdessä tekeminen on tärkeää, jotta lapsi oppii miten toimia täällä.
Pidä arjessa läsnä. Vaikka lapsi olisi kuinka selvänäköinen ja intuitiivinen, meidän vanhempien tehtävä on opettaa heidät osaksi meidän yhteiskuntaamme ja maailmaamme. Nämä lapset tarvitsevat maadoitusta ja heidät täytyy omalla tavallaan myös integroida osaksi meidän tapojamme ja olosuhteitamme.

 

Meidän vanhempien tehtävänä on antaa heille parhaat mahdolliset puitteet kasvaa täysipainoisiksi ihmisiksi ja sitä he myös meiltä odottavat. Älä siis liikaa heittäydy mukaan henkimaailmaan vaan ole lapsellesi juuret, jotka maadoittavat ja käytä omaan maalaisjärkeäsi ja intuitiotasi.

 

Anna mahdollisuus. Nauti lapsesi tuomasta viisaudesta ja mahdollisuudestasi kasvaa myös vanhempana. Ihan parasta on leikkiä näiden lasten kanssa ja nauttia heidän kanssaan arjen pienistä asioista. Metsäretki on seikkailu ja tavallinen puisto herää henkiin uudella tavalla näiden lasten mielikuvituksen ja näkökyvyn kautta.

 

Puolusta lastasi. Näillä herkillä lapsilla on myös suuri riski tulla väärin ymmärretyiksi, sillä maailma on vasta muuttumassa. Luota siihen, että sinä kyllä tiedät, mikä juuri sinun lapsellesi on parhaaksi ja osaat toimia sen mukaisesti.

 

Sinun tehtäväsi vanhempana on myös pitää huolta siitä, että lapsesi saa tarvittavan kasvun tuen esimerkiksi varhaiskasvatuksessa tai koulussa. Oma lapseni saa parasta mahdollista tukea omassa päiväkodissaan, jossa hänen persoonaansa tuetaan ja hellästi opastetaan oikeaan suuntaan. Päiväkodeissa ja kouluissa on yhä enemmän tiedostavia aikuisia, ja jo aikuiseksi kasvaneita indigoita, jotka kyllä tunnistavat lapsien herkkyyden ja osaavat tukea heitä oikealla tavalla. Anna myös heille mahdollisuus olla mukana kasvun tukena.

 
Lopuksi.

 
Kuten alussa jo mainitsin, nämä luokitukset ovat meitä ihmisiä varten ja sinun ei todellakaan tarvitse uskoa näihin kasvattaaksesi omaa uuden ajan lastasi. Sinulla on tarvittava viisaus ja kyky jo nyt.

 
Lapset ovat hyvin erilaisia ja jokainen on yksilöllinen tapaus. Useista lapsista löytyy vähän kaikkien piirteitä, sillä energia ovat myös yksilöllisiä, joten kulta-kristallilapset ovat taas omanlaisiaan, samoin indigot, jotka avautuvat omalle kristallienergialleen jne.
Toivottavasti tästä oli sinulle kuitenkin hieman hyötyä oman lapsesi kanssa toimiessa.

aiti-rakastaa-lastaan

Haluatko pidemmän elämän? Raskaudenaikainen ikäsi saattaa olla avainasemassa!

Hyviä uutisia hieman vanhemmille odottajille: tuore tutkimus paljastaa, että lasten saaminen myöhemmällä iällä saattaa vaikuttaa pidentävästi elinaikaasi. Tutkimuksen, joka julkaistiin tieteellisessä nettilehdessä nimeltä Menopause, mukaan naiset, jotka tulivat raskaaksi luonnollisella tavalla täytettyään 33 vuotta, elivät 95-vuotiaiksi asti kaksi kertaa todennäköisemmin kuin äidit, jotka eivät saaneet lapsia enää täytettyään 29 vuotta.

Älä kuitenkaan luule, että elät automaattisesti pidempään jos jätät lasten hankkimisen reilusti yli kolmekymppiseksi. Sen sijaan tutkijoiden selityksen mukaan naisen kyky synnyttää lapsi myöhemmällä iällä, kertoo naisen kehon hitaammasta ikääntymiskyvystä.  Näiden naisten kohdalla lisääntymiselimistö on kuin ikkuna ikääntymisprosessiin.

vanhempi raskaana oleva nainen

Tutkimus

Päästäkseen lopputulokseensa, tutkijatiimi selvitti aineistoa eräästä perhetutkimuksesta. Tässä toisessa tutkimuksessa seurattiin 551 perhettä, joissa useat jäsenet olivat eläneet erityisen pitkään. Tutkijatiimi huomasi monen pitkään eläneen synnyttäneen lapsensa reilusti yli kolmekymmentävuotiaana.

Mitä tämä kaikki tarkoittaa? Tutkijat arvelevat, että nämä naiset kantavat geenimuunnoksia, jotka suojaavat heitä erilaisilta hedelmällisyyteen vaikuttavilta taudeilta (mm. tietyt syövät ja diabetes). Tutkijoiden oletuksen mukaan nämä samat geenit vaikuttavat kehon luonnolliseen ikääntymiseen hidastavalla tavalla.

Mitäs nyt?

Tutkimuksen tehnyt tiimi työskentelee parhaillaan paikantaakseen nämä geenimuunnokset, joiden ansiosta jotkut naiset vanhenevat sisäisesti hitaammin kuin toiset. Selvitettyään mitkä osat DNA:sta vaikuttavat ikääntymisemme tasoon, tieteilijät voisivat matkia tätä prosessia laboratoriossa.

Lopputulos

Vaikkei tutkimuksen mukaan ole mitään taattua hyötyä synnytyksen lykkäämisestä myöhemmäksi, on kuitenkin eräs hyvä puoli koskien raskaana olevia yli 33-vuotiaita naisia. Myöhemmällä iällä tapahtunut raskaus osoittaa lisääntymiselimistön olevan kunnossa – ja mahdollisesti kroppakin ikääntyy hitaammin.

perhe syö puutarhassa

Alkuperäinen artikkeli: http://www.pregnancymagazine.com/pregnancy/want-a-longer-life-your-age-while-pregnant-may-hold-the-key?utm_content=26106366&utm_medium=social&utm_source=facebook

Raskaudenaikainen kalan syöminen tekee vauvastasi älykkäämmän?

Voiko raskaudenaikainen kalan syöminen tehdä vauvastasi älykkäämmän?

Jos saisit valita kumman ottaisit; ottaisitko keskivertoa älykkäämmän vauvan vai vähemmän älykkään? Luultavasti valitsisit älykkäämmän vauvan. Tämä tarkoittaa, että olisit valmis tekemään asian eteen raskausaikana mitä tahansa. Yrittäessäsi saada aikaan älykkäämpää jälkeläistä, tulet väistämättä törmäämään väitteeseen, jonka mukaan raskaudenaikainen tai imetyksen aikainen kalansyönti tekee vauvastasi älykkäämmän. Mutta onko se totta?

kalaöljyn-merkitys-raskaudelle

Näyttää siltä, että väitteen pohjalla on hieman totuutta, mutta asiasta tehdyt tutkimukset eivät ole niin lopullisia. Erityisesti kalasta saatavat omega-3 rasvahapot, ovat tutkijoiden mukaan keino, jolla voidaan vähentää tiettyjä aikuisten sairauksia (kuten sydänsairaudet) ja lisätä alle kolmevuotiaiden lasten kognitiivista kehitystä. Vaikka on huomattu, että kalan nauttiminen raskauden toisen ja viimeisen kolmanneksen aikana lisäsi pienten lasten menestymistä visuaalisissa ja kognitiivisissa testeissä, saattaa muillakin seikoilla olla vaikutusta asiaan.

Omega-3:t ovat kuitenkin lupaavia, joten niitä kannattaa nauttia raskauden aikana. 2-3 annosta viikossa pitäisi riittää. Pidä vain huoli, että pysyt erossa kaloista, joissa saattaa olla elohopeajäämiä (esimerkiksi purjekala, tonnikala, hai, miekkakala, makrilli ja meriahven). Elohopea on myrkkyä ja saattaa olla hengenvaarallista odottaville naisille ja heidän vauvoilleen.

Äläkä unohda, ettei kala ole ainoa omega-3:n lähde. Pähkinöistä, pellavansiemenistä, pavuista, pinaatista, talvikurpitsasta, parsakaalista ja kukkakaalista saa myös näitä terveellisiä rasvoja. Ja jos siltikin epäilet, ettet saa tarpeeksi, on olemassa myös ravintolisiä. Keskustele niiden käytöstä neuvolassa. Kukaties, saatat saada todellakin älykkäämmän vauvan!

Asiasta on ollut hyvin paljon keskustelua viime vuosina, ja tutkimuksia löytää googlettamalla – omega-3-rasvahappojen syöminen tavalla toisella kannattaa ottaa vakavasti.

omega3-raskaus

Alkuperäinen artikkeli:   http://www.pregnancymagazine.com/pregnancy/pregnancy-health/can-eating-fish-during-pregnancy-make-your-baby-smarter?utm_content=26106336&utm_medium=social&utm_source=facebook

Lyhyillä äideillä on lyhyemmät raskaudet

Lyhyillä äideillä on lyhyemmät raskaudet

Uusinta tietoa: pituutesi saattaa vaikuttaa siihen, milloin synnytyksesi alkaa. Kesällä julkaistu tuore tutkimus löysi yhteyden äidin pituuden ja mahdollisen ennenaikaisen synnytyksen väliltä. Tutkimuksen mukaan mitä lyhyempi nainen on, sitä lyhyempi on hänen raskausaikansa.

lyhyt-äiti

Miksi se on tärkeää?

Yhdysvalloissa noin 500 000 vauvaa syntyy ennenaikaisesti joka vuosi. Itse asiassa tuo lukema on suurempi kuin millään muulla hyvinvointivaltiolla. Eivätkä vain ennenaikaiset synnytykset ole ongelma, vaan se, että keskosilla on suurempi riski sairastua vakavasti ja kärsiä muista terveysongelmista. Arvellaan, että noin kolmannes pienten vauvojen kuolinsyistä johtuu keskosuuden aiheuttamista komplikaatioista.

Miten pituus vaikuttaa?

Tässä tutkimuksessa seurattiin 3500 äidin ja vauvan raskautta ja synnytystä Suomessa, Norjassa ja Tanskassa. Vaikka tutkimus ei tarjonnut selkeää selitystä miksi äidin pituus vaikuttaa raskauden kestoon, asiantuntijat ovat esittäneet omia arvauksiaan. Pituus voi heidän mukaansa vaikuttaa naisen lantion ja kohdun kokoon – eli lyhyiden äitien vatsoissa elävillä vauvoilla on siis vähemmän tilaa kasvaa, joka voi johtaa vauvan syntymiseen aiemmin.

Mitä voit tehdä?

Olet pituudeltasi määriteltynä lyhyt ja juuri nyt paniikki iskee? Rauhoitu ja vedä syvään henkeä. Louis Muglia, tutkimuksen johtaja, muistuttaa, että ennenaikaiseen synnytykseen vaikuttaa monia asia. ”Kaikki äidin painosta ja sairaushistoriasta stressiin voivat vaikuttaa ennenaikaisen synnytyksen riskiin. Äidin pituus on yksi vaikuttava seikka”, Muglia kertoo.

Parasta mitä lyhyet odottavat äidit voivat tehdä pienokaisensa eteen on voida hyvin ja terveellisesti koko raskauden ajan. Anna painosi nousta maltillisesti, käy säännöllisesti neuvolassa, ota raskaudenaikaisia vitamiineja tarpeen mukaan ja syö terveellisesti.

lyhyt-synnyttäjä

Alkuperäinen artikkeli: http://www.pregnancymagazine.com/pregnancy/pregnancy-health/shorter-moms-have-shorter-pregnancies?utm_content=26106396&utm_medium=social&utm_source=facebook

 

Painonnostaja ylpeilee sixpackillä 10 viikkoa synnytyksen jälkeen

Tämä nainen nosti painoja koko raskautensa ajan ja nyt 10 viikkoa synnytyksen jälkeen hänen uskomattomat vatsalihaksensa ovat taas täydessä kunnossa. Katso vaikka!

Inger Houghton pystyi nostelemaan painoja  koko raskautensa ajan, jopa yhdeksännellä kuulla hän pysytteli treeniohjelmassaan kuvaten samalla kasvavaa vauvakumpuaan.

raskaana-painonnostaja

Ja nyt, vain 10 viikkoa synnytyksen jälkeen, hän esittelee työnsä hedelmiä kuvassa, jossa kiinteät vatsalihakset pääsevät oikeuksiinsa.
Houghton jakoi kadehdittavan synnytyksen jälkeisen vartalonsa salaisuuden – ja totuus on, ettei mitään salaisuutta ole, on vain kovan treenin ja työn tulos. ”Pysyin aktiivisena koko raskauteni ajan”, Houghton kertoo.

synnytyksen-jälkeinen-kroppa

Kuva: Instagram

Ajattelet varmaan, että onhan liikkuminen ja kunnossa pysyminen tärkeää raskausaikana, mutta menikö tämä nainen jo liian pitkälle? Lääkärithän kehottavat hiljentämään tahtia ja kuuntelemaan omaa kehoa kuntosalin suhteen raskausaikana.

Houghtonilla on vastaus tähän: ”En tietenkään treenannut yhtä usein ja yhtä kovaa kuin ennen, mutta olisin tullut hulluksi jos en olisi voinut tehdä mitään yhdeksään kuukauteen.”
Se, että Houghton oli timmissä kunnossa jo ennen raskautta luonnollisesti auttoi paljon, sekä se, että hänellä oli täysin normaali raskaus. ”Onnekseni minulla oli helppo raskaus ilman mitään suurempia vaivoja, joten minun ei tarvinnut nähdä vaivaa pysyäkseni aktiivisena”, hän kertoo, ”tunsin muutoksen tasapainossani kun vauvamahani kasvoi, ja ymmärrettävästi leuanvedot ylimääräisen 14 kilon kanssa olivat haasteellisia.”

Dubaissa asuvalla 31-vuotiaalla Houghtonilla oli hyvä syy pysyä kunnossa raskausaikana. ”Halusin säilyttää fitness-tasoni niin hyvin kuin mahdollista. Varauduin kyllä painon nousuun, kuten yleensä raskauksissa käy, mutta halusin myös säilyttää niin paljon lihasmassaa kuin pystyn. Ajattelin, että voimissani pysyminen auttaisi minua selviytymään raskauden mukanaan tuomista muutoksista kehossani ja myös valmistamaan minua synnytykseen”, hän sanoo.

Ennen kuin päätät, että Houghton on yli-inhimillinen esimerkki, huomaa että jopa hänelläkin oli vaikeuksia päästä salille säännöllisesti. ”Vauvan kasvattaminen vatsansa sisällä voi olla rankkaa, joten joinain päivinä sohva vei voiton salista. Painoni nousi raskauden alussa nopeasti. En näyttänyt raskaana olevalta, vain isommalta kuin normaalisti, eikä se tuntunut kivalta, etenkään kun minua seurataan ja katsellaan paljon sosiaalisen median kautta”, hän kertoo.

fitness-äiti-kroppa

Kuva: Instagram

Houghton halusi ehdottomasti pudottaa raskauskilonsa heti synnytyksen jälkeen. ”Synnyttämisen jälkeen minulta lähti 11 kiloa 11 päivässä, ja se kävi melkeinpä nopeammin kuin olisin halunnut”, hän myöntää, ”saimme tyttäremme joulun tienoilla, joten söin paljon suklaata mutta laihduin silti – olisipa se aina sellaista.”

Niinhän me kaikki toivomme, Inger, niinhän me kaikki toivomme.

nainen-toivoo

Alkuperäinen artikkeli: http://www.fitpregnancy.com/parenting/real-mom-stories/pregnancy-weightlifter-boasts-six-pack-10-weeks-after-baby?utm_source=Fit+Pregnancy_FACEBOOK_Exercise&utm_medium=New&utm_campaign=Editorial+Content_20160403220900

3 keinoa päästä irti synnytyspelosta

Näin karkotat synnytyspelon

Olet kokenut tähän mennessä paljon raskauteen kuuluvaa iloa; ultraäänissä näkyvä pieni ihme, valmiiksi ostetut suloiset vauvanvaatteet ja kaikki haaveilut omasta pienestä rakkaastasi. Mutta nyt kun 9 kuukautta odotusta alkaa olla takana, huomaat olevasi kauhusta jäykkänä. Ehkä pelkäät eniten kipua, mahdollisesti leikkaukseen joutumista tai sitten voimiesi riittämistä loppuun saakka.

Mitä tulee kaikkiin noihin pelkoihin – lakkaa pelkäämästä! On aivan normaalia olla huolissaan niinkin suuresta tapahtumasta kuin uuden elämän tuomisesta maailmaan. Synnytyspäivän pelkääminen ei kuitenkaan auta sinua mitenkään. Synnytyksessä tarvitset eniten itseluottamusta, ja näin saat sitä:

synnytys-ammeessa

Ymmärrys

Ymmärrä, että se mitä olet tekemässä – synnyttämässä vauvaa – on yhtä vanha tapa kuin itse aika. Oikeasti, ei ole mitään tavallisempaa kuin synnyttäminen, naiset ovat tehneet niin vuosisatojen ajan. Jos uskot näin, pääset irti pelostasi synnytyksen traumatisoivuudesta, ja näin koko prosessi on helpompi mielellesi ja kehollesi.

Muotoile uudelleen

Samalla kun lasket jäljellä olevia päiviä laskettuun aikaan, keskity myös ajatustesi uudelleen muotoiluun. Supistukset eivät ole vain uskomattoman kipeitä juttuja, joiden kanssa täytyy kärvistellä. Ne ovat olennainen ja tarpeellinen osa prosessia, joiden tehtävä on avata kohdunsuutasi synnytyksen onnistumiseksi. Ajattele jokaista supistusta joksikin sellaiseksi, mikä vie sinua hetki hetkeltä lähemmäs rakkaan vauvasi ensitapaamista. Joka kerta kun pelko valtaa ajatuksesi, ajattele mieluummin sitä hetkeä kun kätilö antaa vastasyntyneen vauvan syliisi ensikerran.

Oikeanlainen tuki

Juuri oikeanlainen tuki synnytyssalissa saattaa olla avainasemassa. Mieti tarkasti ja laajasti, kenet haluat vierellesi; pitämään sinua kädestä, hieromaan selkääsi ja kannustamaan sinua. Keneltä saat lohdutusta ja voimaa viedä loppuun tämä uskomattoman hieno urakka? Kysy tätä henkilöä, on se sitten äitisi tai doula, auttamaan sinua synnytyksen alkaessa – ja laita sitten kaikki toivosi heihin, jotta saisit rauhaa, keskittymistä ja voimaa.

Miltä sinusta tuntuu kun laskettu aikasi lähenee? Millä muilla keinoilla pidät synnytyspelkosi kurissa? Kerro kokemuksistasi ja ajatuksistasi!

vasta-synnyttänyt-äiti

Alkuperäinen artikkeli: http://www.pregnancymagazine.com/pregnancy/pregnancy-lifestyle/3-ways-to-get-over-your-fear-of-labor-right-now?utm_content=26079711&utm_medium=social&utm_source=facebook