Vauvan ”huudattaminen” eli menetelmä, jossa vauvan annetaan itkeä itsensä uneen ei aiheuta uuden tutkimuksen mukaan pitkäaikaisia emotionaalisia haittoja.
Flindersin yliopistossa Australiassa tehdyn tutkimuksen tekijät testasivat tätä kiistanalaista unikoulumenetelmää toiseen yleisesti käytettyyn menetelmään 43:lla 6 kuukauden – 1,5 vuoden ikäisellä lapsella.
Tutkijat huomasivat, että ne lapset, joiden vanhemmat antoivat lapsen itkeä pitkiä ajanjaksoja pistäytymällä lapsen luona välillä tai ei ollenkaan, eivät olleet stressaantuneempia kuin lapset, joiden vanhemmat käyttivät häivytysmenetelmää (vanhemman apu häivytetään pikkuhiljaa) tai jotka siirsivät nukkumaanmenoaikaa myöhemmäksi, jotta lapsi nukahtaisi nopeammin.
Tutkimuksessa saatiin selville, että molemmat unikoulumenetelmät johtivat vauvojen helpompaan nukahtamiseen toisin kuin niissä tarkkailuryhmissä, joissa käskettiin noudattaa tiukasti jokailtaista ja toistuvaa rutiinia.
Lastenlääkäri Carlos Lerner, joka ei liity tutkimukseen, kertoo, että idea huudattamisessa on se, että lapsi oppii lopulta rauhoittumaan itsekseen ja pääsemään takaisin uneen. Kuten aikuisilla, lapsillakin on unisyklejä ja he usein heräävät tunnin tai kahden välein, hän kertoo.
”Usein herättyään lapset etsivät vanhempiaan, jotta nämä lohduttaisivat heitä, mikä taas häiritsee vanhempia”, hän kertoo puhelinhaastattelussa. ”Ideana on, että jos lapsi oppii rauhoittumisen ja takaisin uneen pääsemisen taidon, hän voi nukkua koko yön ilman vanhempien väliintuloa.”
Uuden tutkimuksen myötä haluttiin tarkistaa pitikö vielä edellinen tutkimus, jonka mukaan huudattaminen on haitallista vauvoille paikkansa.
Jotta saataisiin tietoa kokevatko vauvat pitkäkestoista stressiä itkemisestä, tutkijat mittasivat stressihormonin kortisolin määrää vauvojen syljestä iltapäivällä ja aamulla tutkimuksen aikana. Nilkkaan asennettavalla tarkkailulaitteella seurattiin kaikkien ryhmien vauvoja ja sitä miten usein he heräilivät öisin.
Tutkimuksen mukaan lapsilla, joiden vanhemmat käyttivät huudattamista, ei ollut kohonneita kortisolitasoja tutkimuksen aikana eikä vuotta myöhemmin havaittu juuri minkäänlaisia ongelmia käyttäytymisessä tai kiintymyssuhteissa.
Nämä kaksi unikoulumenetelmää auttoivat vauvoja nukahtamaan helpommin verrattuna perheisiin, joissa ei käytetty mitään menetelmää. Silti huudattamalla nukahtaneet vauvat nukkuivat pidempään ja heräilivät vähemmän yön aikana.
Samankaltainen vuonna 2012 , 326 lapsella tehty tutkimus osoitti, että lapsilla joiden annettiin itkeä, ei ollut mitään pitkäaikaisia negatiivisia vaikutuksia viisi vuotta myöhemmin, CBC-uutiskanava kertoo.
Lerner sanoo, että vanhempien kasvatustyylit vaihtelevat, ja jotkut vanhemmat eivät kestä kuunnella lapsensa itkua edes hetkeä pidempään.
”Uskon, että vanhempien välillä on paljon eroja siinä, mikä tuntuu heistä sopivalta ja mikä ahdistaa heitä,” hän sanoo. ”Joillekin vanhemmille jatkuvasti yöllä hereillä oleminen on niin stressaavaa, että he etsivät kaikenlaisia järkeviä keinoja saada lapsi nukkumaan yöllä; toiset vanhemmat taas kokevat ahdistavaksi antaa lapsen itkeä edes muutaman minuutin ajan.”
Lopputulos: tee niin kuin sinulle ja lapsellesi parhaiten sopii.
Alkuperäinen artikkeli: http://www.usatoday.com/story/news/nation-now/2016/05/24/study-infant-baby-sleep-method-cry-it-out-wont-damage-child/84838958/